"Miks sä mut ylipäätään halusit nähä?"
En mä tiedä, miksi kukaan koskaan haluaa nähdä ketään? Onko kyse kaipauksesta, välittämisestä, onko kyse siitä että on iloinen nähdessään jonkun, onko kyse jostain asiasta minkä haluaisi jakaa? Toiset haluavat nähdä ihmisistä vain että näkevät kuinka paljon se ihminen on lihonut, tai muuten vaan omasta mielestään ränsistynyt. Tätä kaipausta ajaa viha ja inho. Joka väärentää omaa näkökykyään. Kateus, katkeruus ja samalla uteliaisuus. Niinkuin jokaisessa kaipauksessa. On uteliaisuus etusijalla.
Jostain syystä olen merkinnyt sinut muistoihin punaisella kynällä, johon ei kumi toimi. Toiset kynän jäljet haalenevat ajan kuluessa ja pian nimestä ei saa selvääkään, on vain pieniä epäselviä muistoja. Punaisella kynällä piirretyt muistot ovat iskostuneet muistiin, melkein jokainen sana, pieni hetki, pieni hymy, kehut, rumat sanat, kyyneleet.. Ja sitä ei itse valitse kenet punaisella sinne piirtää. Punainen on kiukun väri, on rakkauden väri, on ystävyyden väri, on punainen kuin ruusu. Ruusu kauneimmillaan, mutta silti niin piikikäs. Ailahteleva. Jos siihen koskee, haistanko kauneimman tuoksun vai saanko veripisaran sormeeni? Saanko tästä muistosta jotain ihanaa vai kyyneleen silmääni.
Onko kyse kaipauksesta sitten? Välittämisestä. Uteliaisuudesta.
Joten miksen voisi vastata kysymykseen vain sanalla "Siksi", koska välillä en itsekkään tiedä. Ja ethän sinä kumminkaan ymmärtäisi, siihen tarvittaisiin se, että minäkin ymmärtäisin.
"Tähtiä katson, että unohtaisin,
kuinka lähelle sinua pääsin.
Olin niin pieni ettet mua näkisi
olin vain sydän johon sattui.
Pidän kii tästä kaikesta,
ettei kyyneleet katoa
mä pidän susta liian kovaa kii."
No comments:
Post a Comment